Tasan vuosi sitten olin työtön ja juuri aloittamassa uuden työn. Nyt työssä, mutta menossa tuohon viimevuotiseen työpaikkaan taas heti, kun vapaudun nykyisestä.
Asiat eivät ole enää muuttuneet vuodessa yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina, ja se on hyvä. Työmarkkinoiden suhteen tilanteeni on parempi kuin vuosi sitten. Elämä on muutenkin helpompaa - välillä aivan hävettää tämä elämäni helppous.
Nyt kun menen toista kertaa samaan työpaikkaan, on odotettavissa helppo kesä. Osaan työn jo melko hyvin, joten voin keskittyä vapaa-aikaan. Työ on sekä fyysisesti että henkisesti helppoa ja mukavaa, eikä palkkakaan ole huono.
Vapaa-ajan suunnitelmat ovat siis ensisijaisia nyt. Kuntosalia, lenkkeilyä, lueskelua, viikonloppureissuja, terveellistä syömistä, aika vapaata oleilua. Suorastaan lomalta tuntuu kesä tuossa työpaikassa. Viime kesänä olin erittäin onnellinen, ja odotan samaa tälläkin kertaa.
Tuntuu hieman uskomattomalta ajatella, että viime kesänä kävin vielä terapiassa. Nyt ei ole masennuksesta tietoakaan, enkä oikein usko sen helposti tulevankaan.
Enemmän kuin mitään muuta olen viime ajat pohtinut työuraani. En ole saanut mitään otetta siihen, ehken haluakaan saada. En yksinkertaisesti tiedä mitä haluan. Eniten pelkään, että ajaudun liian vaativaan työhön, stressannun ja ahdistun. Tästä syystä en varsinaisesti olekaan luomassa uraa, vaan etsimässä jotakin mukavaa työtä. Hyvinkin sellainen vielä löytyy.
Olen onnellinen siitä, etten lähde tavoittelemaan mainetta, kunniaa ja rahaa. Näin suojaudun työelämän raadollisilta puolilta ja loppuunpalamisen riskiltä jo etukäteen. Toisinaan suren sitä, että olen tavallaan epäonnistunut ja etten koskaan tule saamaan hienoa asuntoa. Toisaalta kuitenkin tuntuu mielekkäämmältä elää köyhempänä ja vähemmän arvostettuna, mutta onnellisena, rauhallisena ja tasapainoisena. Näin jaksan välittää muista ihmisistä enemmän, ja kun kulutan vähemmän, niin maailma pelastuu.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment