Masennukseni syyt

On mennyt huonosti viime aikoina. Keskeistä on oikeastaan vain työ ja sen mahdottomuus. En usko, että sovellun työelämään. Sen olen tiennyt pitkään, etten sovi tähän työhön. En voi olla onnellinen ilman työtä, mutta minulla ei ole kykyjä eikä voimia pysyä työelämässä.

Muuten asiat ovat ihan hyvin. On hyvä suhde ja ystäviä. Raha-asiat ovat hyvin. Harrastan jonkin verran liikuntaa. Olen päässyt psykoterapiaan. En ole kovasti lihonut. Usein tunnen oloni onnelliseksi.

Oikeastaan ainut mikä tosiaan on huonosti on tuo työelämä, ja tämä järjettömän surkea itsetuntoni. Ei vaan näy valoa. Työelämä on oikeastikin kamalaa, ei vain minun mielestäni vaan yleisesti tässä yhteiskunnassa, tai varmasti missä tahansa yhteiskunnassa.

Pahinta on, että ketään en voi syyttää kuin itseäni. Tämä masennus ei ole kenenkään muun vika kuin omani. Olen saanut apua ja ihmiset ovat olleet hyviä. Tämä on vain typerää.

Psykoterapeuttini on sitä mieltä, että yritän koko ajan vetää itseäni alas. Näin on, mutta en tiedä miksi. Syynä kuulemma voi olla kateuden pelko, mutta uskon että se on vain pieni osa. Jotenkin suorastaan haluan olla masentunut. Se on ollut minun keinoni selvitä elämästä, ja sillä olenkin selvinnyt. Ei ole mitään sellaista tapahtunut, joka olisi vahingoittanut minua. En ole koskaan joutunut selviytymään oikeasti vaikeista tapahtumista.

Minulla on huonot geenit, se on selvää. Se altistaa masennukselle. Mutta se miksi minusta tuli tällainen on niin hankala juttu. Sitä mietin koko ajan ja haluaisin syyttää jotakuta. Muita en voi syyttää kuin vanhempiani, enkä oikein kunnolla niitäkään. Tuntuu kauhealta että tämä on vain oma vikani.

Nyt tuntuu, etten kerta kaikkiaan jaksa työelämää. Minulla on koulutus, mutta en osaa mitään. Enkä jaksa opetella ja kehittyä. En ole koskaan pitänyt haasteista. Olen aina halunnut tehdä kaiken mahdollisimman helposti. Minua ei vain ole kiinnostanut menestys, vaikka olisi pitänyt. Kaikkea olisi pitänyt. Ja kun nyt näyttää siltä, että olen aina ollut masentunut. Oikeasti se alkanut joskus 13-vuotiaana kai, mutta nyt tuntuu että olin sellainen jo lapsena. Mutta en tiedä, ei ole oikein muistoja lapsuudesta eivätkä muutkaan ole vahvistaneet, että olisin ollut masentunut.

Nykyään kaikkein eniten haluaisin vain antaa periksi ja lopettaa koko elämisen. En siis kuolla, vaan jotenkin vain päästä tästä pois. Olla joku toinen.

Ehkä oikeasti lopetan työt kun sopimus loppuu ja koetan keksiä jotain muuta. Kyllä minä oikeasti jaksan tehdä töitä, kun vaan olisi jotain minkä pystyn hallitsemaan ja jossa kykenen jotain tekemään, jossa on tarpeeksi pakkoja, jossa voi pärjätä ilman että joka hetki pitäisi kehittyä. Ehkä pitää oikeasti vain alkaa yrittää etsiä sellaista. En vain lainkaan tiedä miten. Tuntuu, ettei mitään tietä ole. Että nyt 26-vuotiaana on liian myöhäistä. Kun se on niin tottakin: ihmisiä syrjäytyy koko ajan. Jollei saa putkeen menemään työuraa aluksi niin kohta on liian myöhäistä.

Tuntuu koko ajan, että olisi pitänyt tehdä toiset ratkaisut. Että tämä ala on aivan totaalisen väärä minulle. Eikä siltä tuntunut opiskellessa koskaan. Soimaan itseäni koko ajan siitä, että tein väärin, vaikken ollenkaan silloin tiennyt tekeväni väärin.

Ei siis näytä yhtään hyvältä, en tiedä miten tästä voisi päästä eteenpäin. Kun ei ole kunnianhimoa, ei pätemisen tarvetta. Haluaisin vain sellaisen työn jossa kestän, ja muu sitten hoituisikin.

En tajua miten ihmiset voivat olla olematta masentuneita. Sitä ihmettelen joka hetki. Miten kukaan kestää tätä elämää? Kun niin monilla kuitenkin menee huonommin kuin minulla. Eivätkä minun ongelmani oikeasti johdu työpaikasta. Minussa se paha olo vain on. En pysty kuvittelemaan itseäni ei-masentuneena. Ei sellaista vain ole.

Muisto edellisestä elämästä

kun elämääni tuli työ ja rakkaus
unohdin suuren määrän muuta
mitä on olla yksin, mitä on
päästä hetkeksi irti

olen täällä varkain
ja palaan vielä

Kaunis ruoka

Tässä on keitettyä ruis-simpukka-pastaa ja ranskankermaa. Sekoitin mukaan herneitä ja kik-herneitä, ja lähes jokaiseen simpukkaan yhtyi herne. Kaunista! Lautasella on mukana purkkitonnikalaa ja erilaisia ituja. Maku on taivaallinen!

Hyvä itsenäisyyspäivä

makailin kotona ja tv oli auki
illalla olin uusien ihmisten kanssa
kuuntelemassa jotain ja paikka oli
täynnä kuokkavierailijoita
oli hyvä ja normaali olo

Masennus katkolla

Nyt taas näyttääkin hyvältä.

On työpaikka helmikuun loppuun saakka. En ole lihonut. Olen saanut levättyä. Mitään erityistä ei ole tapahtunut. Töitä saattaa olla myös kesäksi, joten tuleva ei niin ahdista. Terapia tuntuu etenevän. Jos kaikki menee kuten ennenkin niin hyvinhän tässä selvitään. Nyt kannattaa todella yrittää pitää kiinni tästä olotilasta!

Masennus palasi

Olen taas masentunut. Toukokuusta jonnekin lokakuuhun meni hyvin. En ole aivan pystynyt paikantamaan, mikä on mennyt vialle. Ainut minkä suhteen oikeastaan tunnen ahdistusta on työ, sekä nykyisyys että tulevaisuus sen suhteen.

Masennuksen päällimmäisin syy on huonouden ja arvottomuuden tunne. Terapeutti kehotti miettimään, miksi minun on koko ajan painettava itseäni alas. Pyrin herkeämättä mitätöimään aiempia saavutuksiani ja vakuuttelen itselleni, että olen liian huono tähän yhteiskuntaan. On hyvin vaikeaa ymmärtää, mistä se johtuu. Siihen ei välttämättä ole oikeasti syytä, olenhan pärjännyt periaatteessa ihan hyvin. Pelkään koko ajan sitä, että annan periksi, että jätän suorittamisen kokonaan. Varmaan tällä itseni alentamisella yritän jotenkin turvata sitä, että en putoaisi. Jos uskoo olevansa huono, on pidettävä koko ajan kovasti kiinni suorittamisesta, ja niin pysyy pinnalla. Tämä selitys minulla nyt on. En tiedä onko se uskottava.

Minulla on selvä tunne siitä, että tämä paniikki ja stressi ovat välttämättömiä, muuten "kaikki menee pilalle". Juuri viime viikolla mokasin jotain, kun annoin vähän periksi, en ollut aivan skarppina koko ajan. Olen muutenkin mokaillut enemmän kuin koskaan ennen, mikä voi johtua ihan vain siitä, että elämässäni on niin paljon enemmän sellaista minkä voi mokata. Voi myös olla kyse siitä, että henkisten vaikeuksien takia keskittymiskykyni on heikentynyt. En pysty koko ajan muistamaan kaikkea ja olemaan kaikessa ajoissa.

Kaikki on oikeasti hyvin, ei minulla ole mitään "oikeata" ongelmaa nyt. Sen toisteleminen vain ei tunnu auttavan. Tiedän, että ilman näitä ongelmia olisin varmaan yhtä ahdistunut, ihan sama mitä ongelmia on, koska minulla on aina vaikeaa. Ja se oikeastaan masentaa vielä lisää. Mitä toivoa tässä on? Miten voisin olla tyytyväinen joskus tulevaisuudessa, kun en nytkään ole? Nythan asiat oikeasti ovat hyvin. Miten selviän, kun menee huonommin? Minulla on tunne siitä, että kun asiat menevät huonompaan, masennun oikeasti, ja luovutan tämän elämän suhteen.

Tämä jauhaminen on aivan loputonta. Tätä samaa valitan terapeutille kahdesti viikossa, poikaystävälle joka päivä, kavereille aina kun tulee tilaisuus. Olen hirvittävässä jumissa elämäni suhteen. Ja kun kaikki näyttää vain pahenevan. Tänään on ollut niin helvetin huono päivä, ja tämä on ollut surkea viikko. Tuntuu, ettei koskaan ole mennyt näin huonosti.

Tuntuu, että nyt vasta tajuan, miten huono olen. Olen aina ollut huono, mutta nyt minun jo pitäisi osata jotain, kun on maisterin tutkinto ja 26 vuotta elämää elettynä. Vaan ei ole oppinut eikä ole tullut paremmaksi. Tämä varmasti näyttää typerältä, mutta tällä hetkellä tämä tunne on aivan todellinen. Haluaisin vain pois tästä elämästä mihin olen joutunut. Tuntuu, ettei olisi koskaan pitänyt yrittää, nyt joutuu tippumaan liian korkealta. Vai onko niin, että geenit ja kasvatus ovat vain tuominneet minut olemaan aina tyytymätön?

Tämä pohtiminen ei johda mihinkään. Yritän nyt jatkaa suorittamista, jotta saisin edes hetkeksi rauhan tänä iltana.

Onnellisuus

Olen viimeisen vuoden aikana ollut melko onnellinen. Kerron tässä, mikä minut tekee onnelliseksi.

- Rakkaus (Ä)
- Ystävät
- Hyvä työpaikka
- Tyydyttävä rahatilanne
- Ahkeruus
- Rutiinit
- Tunne siitä, että etenee elämässä
- Säännöllinen liikunta
- Terveellinen ruokavalio yhdistettynä herkutteluun
- Muiden auttaminen
- Koti jossa viihtyy
- Kohtuullinen alkoholinkäyttö
- Mukavat harrastukset
- Se että ei liho
- Usko tulevaisuuteen

Miten paljon pitäisi välittää?

Tshetshenian sodasta kirjoittanut poliittinen toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin, ja eilen Helsingin keskustassa oli 2000 ihmisen hiljainen mielenosoitus.

Ihmettelin, miksen minä koskaan käy mielenosoituksissa. Se ei tietenkään ole minulle luonnollinen tapa toimia: en yleensäkään mielelläni käy missään. On niin hankalaa lähteä minnekään mieltään osoittelemaan. Tärkein syy on kuitenkin se, että minua ei kiinnosta. Suurin osa maailman tapahtumista on sellaisia, että en jaksa välittää.

Tässä asenteessa on taustalla epäempaattinen luonteeni, mutta myös itsesuojelu. 19-vuotiaana olin niin huolissani maailman tilanteesta, etten sen koommin ole enää jaksanut ottaa sen taakkaa harteilleni.

Asiat mitkä minua todella suututtavat ja surettavat ovat luonnon tuhoutuminen, köyhien ja rikkaiden kuilun suureneminen ja suurten yhtiöiden mahdollisuudet riistää ihmisiä ja luontoa. Nämä ovat sellaisia, joiden edistämiseksi olen valmis jotain tekemäänkin, ja myös teen. Mutta en _jaksa_ välittää kaikesta mahdollisesta paskasta, mikä ympärillä tapahtuu. Tshetshenian tilanne ei oikeasti minua paljon kiinnosta, eikä Afrikan nälänhätä, eikä moni muukaan.

Paljon tyypillisempää on sellainen tekopyhäily, että surraan ja valitetaan, muttei oikeasti koskaan tehdä mitään. Siihen en halua sortua, ja siksi minulla on oikeus myös kertoa, etten todella sure kaikkea mikä maailmassa on väärin.

Tarinaa kuntoutushakemukseen

Haen nyt lisää tukea Kelalta psyykkisten ongelmieni hoitoon, ja hakemuksen liitteeseen on kirjoitettava perusteet terapian jatkamiselle. Lisäksi mukaan liitetään psykiatrin ja terapeutin lausunnot, joista ensimmäinen minulla on. Huomenna terapiassa keskustelemme terapeutin lausunnosta, ja sitä varten hahmottelen tähän kokemuksiani terapiasta ja sen tarpeesta.

Miten koen hyötyneeni terapiasta?
- Olen pystynyt jättämään masennuslääkkeet, nyt olen ollut ilman jo yhdeksän kuukautta
- Ei masenna
- Ahdistaa kyllä, mutta pystyn paremmin käsittelemään tunteita
- Olen alkanut ymmärtää, miten paljon minulla on ollut sosiaalisia vaikeuksia ja miten paljon ne ovat vaikuttaneet ja tulevat vaikuttamaan elämääni
- Olen alkanut ymmärtää paremmin, miten lapsuuteni ja nuoruuteni ovat vaikuttaneet sairastumiseeni
- Muutenkin elämä on mennyt parempaan suuntaan, missä terapia on omalta osaltaan auttanut: olen valmistunut, saanut töitä ja alkanut harrastaa liikuntaa

Miksi tarvitsen lisäterapiaa?
- Pelkään, että masennus palaa tai ahdistus pahenee
- Tällä hetkellä resurssit hallita elämää ovat riittämättömät
- Työelämään siirtyminen on osoittautunut todella vaikeaksi
- Itsetunto on erittäin huono ja omanarvontunteen kehittämisessä on vielä paljon työtä
- En pysty nukkumaan ilman nukahtamislääkkeitä
- Sosiaaliset suhteet ovat ongelmallisia
- En osaa arvioida, mikä on pakkoa, vaan kaikki tuntuu pakolta
- En usko pärjääväni työelämässä ja pelkään, että ilman työtä en voi tuntea olemassaololleni oikeutusta

Tavoitteita

Listaan tässä asioita, joita yritän saavuttaa lähiaikoina:

1. Työpaikan löytäminen
2. Kiinnostavan opiskelualan keksiminen
3. Ruotsin kielen parantaminen
4. Uusi harrastus SPR:n ystäväpalvelussa
5. Pukeutumisen parantaminen
6. Alkoholin käytön vähentäminen
7. Tehokkaampi ajankäyttö

Itsekeskeisyyyspohdintoja

Minun historiani näyttää nyt pitkälti sisäisten ristiriitojen rakentumiselta, ei ulkoisten tapahtumien sanelemalta tapahtumasarjalta. Olen ollut aina voimakastahtoinen ja pyrkinyt omaan etuuni, minkä vuoksi minua ei ole kovin paljoa käytetty hyväksi, syrjitty tai jätetty huomiotta. Olen saanut mitä olen halunnut, ja sitä mitä en ole saanut, en ole suostunut haluamaan. Vanhempiani kohtaan voin olla katkera, mutta muuten en koe muiden ihmisten juuri haitanneen elämääni. Paljon useammin olen itse ollut se joka on jättänyt huomiotta muiden tunteet ja mielipiteet, enkä oikeastaan ole kovin paljon välittänyt toisista ihmisistä.

Toinen tärkeä elämässäni esiintynyt ilmiö liittyy itsekeskeisyyteen myös. Minulla on tapana syyttää epäonnistumisista itseäni, vaikka jokin ulkoinen tekijä olisikin selvästi vaikuttanut tapahtuneeseen. En ole ollut sattumuksien viaton uhri, vaan huono ihminen. Näin vahva keskittyminen itseen on tehnyt maailmastani aika hankalan. Olen aina suhtautunut ristiriitaisesti kykyihini ja uskonut itseeni monissa asioissa aivan liian vähän.

Persoonallisuuteni ja kasvatukseni vuoksi olen mielestäni aina ollut negatiivinen ja pessimistinen. En ole koskaan erityisen vahvasti uskonut mihinkään tai ollut erityisesti kiinnostunut mistään. Olen uskonut kykyihin lähinnä opiskelun suhteen, mutta se on riittänyt suhteellisen pitkälle. Olen elänyt elämän, jossa ulkoisia vastoinkäymisiä on vähän, mikä on luullakseni vielä lisännyt sisäisiä vaikeuksiani. Olen saanut mitä olen halunnut, mutta en ole kovin paljon odottanutkaan. Joka päivä taistelen riittämättömyyden tunteiden kanssa, ja kaikki mitä tapahtuu on aina vain selkeämmin omaa syytäni.

Kun voi tehdä mitä haluaa, on yhä vaikeampaa tietää mitä haluaa.

Hengähdystauko

Sain flunssan keskiviikkona, eikä oikeastaan juuri harmittanut. Nyt voin olla poissa töistä, nyt voin olla harrastamatta urheilua, ja olla tapaamatta ketään. Aivan kuin olisi saanut vapaata elämästä, ja ensimmäistä kertaa. Olen vain kerran aikaisemmin ollut sairaslomalla, yhden päivän, toissa kesänä. Opiskelijana ei lomaa ollut, vaan sairaanakin paahtoi lähes samalla tavalla. Vielä kolme päivää niin, ettei tarvitsee tehdä "mitään". Todennäköisesti kylläkin teen töitä viikonloppuna, tai ehkä jo huomenna. Kuitenkaan nyt ei ole aivan pakko. Nyt voisi todella ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen aikaa olla rauhassa, ja ehkä tämä tilaisuus täytyy käyttää. Ehkä huomenna vain oleilen, luen kirjaa, kirjoittelen tänne ja mietin asioita.

Kahden vuoden jälkeen ensimmäinen uneton yö

Eilen oli nukuttava ilman lääkkeitä. Kaksi vuotta, tai ehkä kauemminkin, olen nukkunut todella hyvin. Yleensä olen nukahtanut noin minuutissa, heti kun olen päässyt sänkyyn. Oli karmea tunne, kun aika vain kului, päässä pyöri ahdistavia ja muitakin ajatuksia, väsytti, eikä uni tullut. Koskaan ei ole yö tuntunut niin pitkältä, ja sen ajan minkä nukuin näin ahdistavia unia. Tosin unet joita näen ovat yleensä muutenkin epämiellyttäviä.

Sain kuitenkin mietittyä joitakin asioita, mikä varmasti teki hyvää. Tajusin, miten typerä olen ollut. En ole enää arvostanut unta, vaan alkanut käyttää lääkkeitä väärin. Näin jonkinlaista painajaista eräästä tuttavasta, jolle sunnuntaina soitin ja joka ei soittanut takaisin. Päätin, että sosiaalisten suhteiden kanssa täytyy olla paljon tarkempi. Vähemmän tapaamisia ja tarkempi kontrolli puheiden suhteen.

Mietin myös alkoholinkäyttöäni. Juon ollakseni sosiaalinen, mutta myös siksi, että koen olevani vastuussa tilanteen rentoudesta ja hauskuudesta. Ei sen pitäisi olla minun vastuullani, elleivät juhlat ole meillä. Ja päätin, että vähemmän tulevaisuudessa ne ovat meillä. Haluan todella juoda vähemmän, ja siihen on keinona tavata ihmisiä harvemmin.

Tajusin myös sen, että jollen käytä lääkkeitä, minulla on enemmän aikaa. Nimittäin kahdeksaa tuntia yössä tuskin pystyy nukkumaan, jollei uni tule aikaisin. Olen tästä tietysti ollut tietoinen, mutta olen pelännyt väsymystä. Nyt yritän ehkä pelätä sitä vähemmän. Myös sitä mietin, että kun alan vähemmän tehdä itseäni vahingoittavia asioita, on vähemmän paineita unohtaa ja muistivaikeudet voivat tätä kautta helpottua.

Kuinka sitten kävi? Se oli opettavainen kokemus. En ole ollut erityisen väsynyt, mutta väsymyshän ei ikinä tulekaan vielä ensimmäisen unettoman yön jälkeen. Yö oli kamala mutta päivä ei. Tänään sain lääkkeeni, joten on mietinnän paikka. Haluanko yrittää irrottautua lääkkeistä? Nyt olisi jo yksi yö takana, toinen ei varmasti ole yhtä vaikea.

Luulenpa kumminkin, että minulle riippumattomuus ei ole tarpeeksi tärkeää juuri nyt. Aion kuitenkin lopettaa väärinkäytön, tai oikeastaan jättää sen viikonlopuiksi edes. Seuraavat kuukaudet aion olla tehokas, keskittyä parantumiseeni terapiassa ja täällä.

Mitä addiktio on?

Olen suhteellisen pitkän ajan, luullakseni pari vuotta, joka ilta saanut unen nukahtamislääkkeiden avulla. Tänään kävi se, mitä olen pelännyt: lääkkeet jäivät toiseen kaupunkiin. Olen tietysti varautunut jollain tavalla: en ole nyt paniikissa, lähinnä kiukkuinen ja hieman utelias. Jos olisin todella vakavasti riippuvainen, näin ei olisi varmasti päässyt käymäänkään.

Nyt on sopiva hetki kertoa tästä aiheesta, riippuvuudesta. Terapeuttini tahtoi tietää, miksi koen käyttäväni lääkkeitä väärin. Nehän ovat laillisia, psykiatrin määräämiä ja vieläpä noudatan annostusta. Syy on mielestäni tämä: en ole enää aikoihin yrittänytkään olla ilman lääkkeitä, sillä niiden käyttö tuntuu niin hyvältä.

Se, että saan joka ilta olla pilvessä, ei voi olla oikein. Kyse ei kuitenkaan ole addiktiosta. Addiktiolla nimittäin tarkoitetaan "pakonomaista toimintaa, joka tuottaa välitöntä tyydytystä, mutta enenevästi haitallisia seurauksia ja josta yrityksistä huolimatta on vaikea päästä eroon". Käsittääkseni tsolpideemin pitkäaikaiskäytön haitoista ei ole kiistatonta näyttöä. Oikeastaan suhteeni luonne riippuu kummallisella tavalla siitä, onko aineen käytön haittoja voitu todistaa. Nykyisten tutkimusten mukaan siis en ole addikti, mutta jos tsolpideemin pitkäaikaiskäytön haitallisuus todistettaisiin, olisin sellainen. Tässä on todella kiinnostava esimerkki siitä, mitä määritelmät merkitsevät. Ja mitä loistavin esimerkki siitä, mitä termi "lailliset huumeet", jolle ei ole samanlaista vastinetta englannissa, todella tarkoittaa.

2000-luvulla addiktion käsite on saanut kovasti suosiota, ja sitä on arkikäytössä laajennettu koskemaan mitä erilaisimpia asioita. Suklaariippuvuus on tuttu sana kaikille, ja myös chilimausteeseen tai jopa urheiluun kohdistuvia riippuvuuksia kuvaillaan (ks. Hetherington (toim.) 2001: Food cravings and addiction). Nämä "riippuvuudet" eivät luonnollisestikaan täytä addiktion määritelmää.

Kerron tässä kuitenkin joitakin tsolpideemin haittoja.
1) Ilman sitä on vaikeaa nukahtaa.
2) Ilman sitä on tylsää.
3) Jos käyttää sitä sosiaalisissa tilanteissa (tapaaminen, puhelin, sähköposti), mokaa helposti jotakin.
4) Käytön aikana ei voi tehdä henkistä työtä täysipainoisesti.
5) Se aiheuttaa muistikatkoksia: seuraavana päivänä ei välttämättä muista mitä tuli tehtyä.
6) Se heikentää tasapainoa ja voi altistaa kaatumisille.
7) Sillä voi olla joitakin vaikutuksia, joista ei ole tietoa tai ei ole kerrottu. Itse epäilen ainetta yhdeksi muistihäiriöideni aiheuttajista.
8) Lääkettä käyttävä ei voi elää "luonnollista" elämää eikä tuntea itseään normaaliksi.
9) Lääkettä ei voi käyttää raskaana ollessa tai lasta imettäessä.
10) Lääkettä ei saisi ottaa humalassa, mutta on vaikeaa olla ottamatta.

Hyviä puolia on vähemmän, mutta ne ovat tällä hetkellä painavampia. Mielestäni olen riippuvainen tsolpideemista, vaikkakaan en ole addikti. Se, että saan työni ja elämäni hoidettua, tekee minusta ei-addiktin, ja oletettavasti ainoastaan se.

Kohtuullisen terveellisiä, hyviä ja helppoja ruokia

Ruoan valinta on vaikeaa. Kirjaan tähän arjen helpottamiseksi muutamia hyviä ruokavinkkejä.

Kirjolohipasta: Marinoituja kirjolohisuikaleita, pakastevihanneksia (parsakaali, porkkana, herne jne.), 5 % ruokakermaa, ruispastaa

Tomaattipasta: Valmista tomaattikastiketta (Pirkka), vaaleita tölkkipapuja, ruispastaa

Kanawokki: Marinoituja broilerisuikaleita, wok-sekoitusta

Tonnikalasalaatti: öljyistä tonnikalaa, tomaatteja, herneitä, raejuustoa

Savusiikakeitto: savustettua siikaa, porkkanaa, purjoa, herne-maissipaprikaa, sulatejuustoa

Gulassikeitto: naudanlihaa, tomaattimurskaa, paprikaa, perunoita (kannattaa etsiä ohje jostakin)

Makaronilaatikko: naudan- tai broilerinjauhelihaa, sipulia, ruispastaa, pakastevihanneksia (esim. kesäkurpitsa-munakoiso-aurinkokuivattu tomaatti jne.), munanvalkuaista, maitoa, vähän sulatejuustoa

Tomaatti-lihapullakastike: naudanjauhelihapullat, valkosipulinen tomaattikastike ja pasta

Lohi-vihanneskeitto: marinoituja kirjolohisuikaleita, pakastevihanneksia (parsakaalia, vihannessekoitusta, maissia), kasvislientä, sulatejuustoa

Uudesta ja kehityksestä

Miksi on tärkeää oppia uutta ja kehittyä?

Olen pitkään ollut kovasti väsynyt uuden oppimiseen. Olen muuttanut uuteen kaupunkiin, ja siellä uuteen asuntoon, eikä elämässä mikään oikein suju rutiinilla. Kaikki arki on opeteltava uudelleen. Mistä voi ostaa ripsiväriä? Missä ovat kirjastot? Miten päin avain piti laittaa turvalukkoon? Minne seiskaratikka menikään? Millä salilla kannattaisi käydä?

Tututkin asiat unohtuvat, kun arki menee taistellessa. Työ on vaikeaa muutenkin, mutta muisti pätkiminen tekee siitä usein toivotonta. Joka hetki pitäisi pystyä omaksumaan uutta, kehittymään ja muistamaan. Kaikki voimat vaan menevät siihen, että saisi pidettyä jonkun järjestyksen ja suoriuduttua edes pakollisesta.

Elämä on liian vaativaa ja liian laajalla. Minulle riittäisi aika pieni kolo tässä maailmassa, huonompi työ ja pienempi palkka. On vaikeaa olla sellainen ihminen, millaista kuvittelen nykymaailman minulta vaativan.

Itse olen kuitenkin valinnut tämän elämän, jossa tiedolla on niin suuri merkitys. Minä se halusin tämän ammatin, jossa on jatkuvasti hukassa. Itse lähdin tuohon kaupunkiin jota alun perin vihasin. Ja minä se olen joka järjestää tapaamisia ja harrastuksia jokaiselle illalle, vaikka oikeasti haluaisi vain istua kotona kaksin television kanssa.

Tuli haukattua liian iso pala, mutta tämän kanssa on nyt elettävä. Ensi vuonna kaikki on varmasti paremmin ja silloin aion oppia paljon vähemmän uutta.

Mikä osa nykyisyydestä on minun omaani

Otsikko tähän tekstiin on mukailtu eräästä romaanista nimeltä Teurastamo 5. En välttämättä pidä tästä tarinasta, mutta lähes jokaisesta romaanista löytyy jokin hyvä kohta (otaksun tässä olevan useampiakin).

Tämän blogin perustaminen on ollut satunnaisesti mielessäni keväästä asti, ja nyt tarpeeksi vähän täytetty vapaa-aika sai minut aloittamaan. Ilmiselvästi tärkein motiivi kirjoittamiseen on maailmani järjesteleminen. Haluan kirjoittaa kaikesta, mikä minua mietityttää. Kuitenkin siltä varalta, että kerron ystävilleni tästä päiväkirjasta (helposti kännissä), jätän kovin salaiset asiat pois.

Blogin otsikko kuvaa sitä, millaisena ajattelen itseni nyt. Nuorena ja masentuneena minulla oli tapana käyttää erilaisia muunnoksia talvi-sanoista nimimerkkinäni. Talvi kuvasi silloin jonkinlaista synkkyyden ja kauneuden yhdistelmää, mikä tunteitani silloin hallitsi. Entinen talvi pitää vanhan minäni mukana mutta samalla sanoutuu siitä irti. En ole enää masentunut, mutta terapian lisäksi haluan järjestellä menneisyyttäni ja nykyisyyttäni myös tällä päiväkirjalla.

Esitän ensinnäkin sääntöjä itselleni. Pidän säännöistä ja listoista todella! Laitetaan ranskalaisilla viivoilla, koska pidän niistä kovasti.
- Nämä tekstit saavat tulla sellaisiksi kuin tulevat.
- Tekstiä saa laittaa sulkeisiin.
- Tekstien ei tarvitse olla johdonmukaisia kokonaisuuksia.
- Teksteissä voi mieluusti olla mukana otteita muistä teksteistä. Hahmotan kaiken parhaiten kirjoituksen kautta.
- Yksityiskohdat esimerkiksi siitä, mitä olen päivän aikana syönyt, tai olenko vaikka pessyt pyykkiä, ovat lähtökohtaisesti oleellista tietoa.

Päiväkirjoja olen kirjoittanut useaan otteeseen 11-vuotiaasta saakka, joten tämä on minulle aivan luontevaa. Nyt kun identiteettini on päässyt hukkumaan, tarkoituksena on tämän blogin avulla konstruoida uusi. Tarkoitus on hahmotella, minne tässä nykyisyydessä sijoitun, ja mikä on minun omaani.